Olemme luoneet tämän blogin valokuvauksesta, videokuvauksesta ja kameroista kiinnostuneita varten. Sivustolta löytyy tietoa niin aloittelijoille kuin hieman kokeneemmillekin kuvaajille. Emme ole keskittyneet pelkästään esimerkiksi järjestelmäkameralla kuvaamiseen, vaan vinkkejä on tarjolla muun muassa älypuhelimen kameralla kuvaavillekin. Olemme pyrkineet kokoamaan mahdollisimman paljon tietoa valokuvauksesta ja kameroista samaan paikkaan. Lukemalla blogiamme opit ottamaan kaiken irti sekä valokuvauksesta että käyttämästäsi kamerasta. Kameroiden käyttö nimittäin vaatii hieman perehtymistä, jos niillä haluaa saada otettua parhaita mahdollisia kuvia. Pelkkä laadukas kamera ei riitä, jos kuvaajalla ei ole taitoa käyttää kyseistä kameraa.

Kameroiden käyttötarkoitukset

Oletko koskaan miettinyt kuinka moneen eri tarkoitukseen kameroita käytetään? Sanasta kamera tulee monelle mieleen ensimmäisenä luultavasti digipokkari, järjestelmäkamera tai kännykän kamera. Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa muun muassa elokuvakameroita, videokameroita, valvontakameroita, filmikameroita, lämpökameroita, pikakameroita ja panoraamakameroita. Näille jokaiselle on oma erityinenkäyttötarkoituksensa.

Jos olet kiinnostunut valokuvauksesta harrastuksena, tällöin sinun kannattaa tutustua esimerkiksi järjestelmäkameroihin, digikameroihin, filmikameroihin ja pikakameroihin. Toki älypuhelimen kamerallakin kuvaaminen on vaihtoehto. Nämä kaikki sopivat harrastelijavalokuvaukseen, mutta niiden toimintaperiaate ja ominaisuudet ovat hieman erilaiset. Hinnat myös vaihtelevat huomattavasti.

Digitaaliset vs. analogiset kamerat

Digikamerat ovat syrjäyttäneet analogiset filmikamerat lähes kokonaan, ja tämän vuoksi moni ei tule edes ajatelleeksi filmikameralla kuvaamisen mahdollisuutta. Filmikameralla kuvaaminen tuo toki mukana omat haasteensa. Filmi on esimerkiksi hyvin valonarkaa ja kuvat tulee kehittää pimiössä käyttäen erilaisia kemikaaleja. Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan ole niin vaivalloista, kuin miltä se kuulostaa. Filmikameralla otetuissa kuvissa on oma tunnelmansa, ja tämän vuoksi osa valokuvausharrastajista käyttääkin filmikameraa. Tai miksipä et käyttäisi molempia: sekä digitaalista että filmikameraa? Monien filmikameroiden objektiivit sopivat myös digitaalisiin järjestelmäkameroihin sovittimen avulla.

Kameroiden ominaisuudet

Kuvaatko yleensä vain kameran automaattiasetuksilla? Tiesitkö, että et tällöin hyödynnä kamerasi läheskään koko potentiaalia? Moni ei jaksa opetella käyttämään kameran manuaalisäätöjä sen takia, koska kuvittelee sen olevan vaikeaa ja aikaavievää. Todellisuudella manuaalisäädöillä kuvauksessa pääsee kuitenkin loistavasti alkuun tietämällä ihan muutaman perusasian. Käymmekin siis läpi järjestelmäkameralla kuvaamisen perusteet. Voimme melkeinpä taata, että jo lyhyen artikkelin luettuamme osaat aloittaa manuaalisäädöillä kuvaamisen harjoittelun itsenäisesti. Toisessa artikkelissa käymme läpi erilaisia älypuhelinten kameroiden toimintoja, joita moni ei varmasti tajua hyödyntää. Nykyaikaisten älypuhelinten kameroissa on yleensä todella laaja valikoima erilaisia toimintoja monenlaisissa tilanteissa käytettäväksi. Kännykkäkamerat ovat nykyään myös varsin hyvälaatuisia, joten hieman kameran ominaisuuksia opiskelemalla voi oppia ottamaan lähes ammattitasoisia kuvia sekä minimoida epäonnistuneiden kuvien määrän ihan arkisissakin kuvaustilanteissa.

Valokuvaustarvikkeet

Kännykkäkameralla tai digipokkarilla kuvatessa ei välttämättä tarvitse mitään muita välineitä kuin itse kännykän tai kameran. Järjestelmäkameralla kuvaava kuitenkin huomaa lisävarusteiden tarpeen nopeasti. Järjestelmäkameralla kuvaamisessakin pääsee toki ihan hyvin alkuun pelkällä rungolla ja kittiobjektiivilla. Hiemankin aktiivisemmin kuvausta harrastava tulee kuitenkin huomaamaan, ettei tämä riitä läheskään kaikissa tilanteissa. Ensimmäiseksi tarve tulee luultavasti uudelle objektiiville. Objektiivin ostamisen kanssa ei kuitenkaan kannata hätäillä, vaan kannattaa ensin testailla kameran mukana tulleella objektiivilla, mikä kyseisessä objektiivissa häiritsee eniten ja millaisia kuvia sillä ei kykene ottamaan. Maisemakuvaukseen, kaukana olevien kohteiden kuvaukseen, muotokuvaukseen ja lähikuvaukseen sopii kaikkiin hieman erilainen objektiivi. Enemmän kuvaavilla onkin yleensä enemmänkin kuin vain yksi tai kaksi objektiivia. Objektiivin lisäksi tarpeellisia ovat myös muun muassa kameralaukku, jalusta, kuvanmuokkausohjelma ja ehkä jopa lisäsalama ja suodin. Mihin näitä kaikkia sitten tarvitsee ja mitkä juuri sinun kannattaisi hankkia? Tähän kaikkeen löydät vastauksen artikkeleistamme.